top of page

Weingut Emrich-Schönleber

Nahe

Weingut Emrich-Schönleber on yksi nousevan Nahen alueen pioneereista.


Tila sijaistee Monzingenin kylässä Nahen varrella, joen läntisellä puolella. Frank Schönleber viljelee isänsä Wernerin kanssa 19 ha:lla 85% Rieslingiä ja lisäksi hieman Grauburgunderia (Pinot Gris) sekä Weissburgunderia (Pinot Blanc). Asiakaspalvelusta huolehtii Frankin äiti Hannelore yhdessä Frankin vaimon Anjan kanssa. Anjan tehtäväksi toki jää myös tyttärestä huolehtiminen. Kuulemma Amelie on jo rypäleistä kovin innostunut :)
 
Tilalla on pitkät perinteet viinin viljelystä ja valmistuksesta, aina 1700-luvun puolivälistä asti. Nykyisen muotonsa tila saavutti 1960-luvulla kun Werner omistautui Rieslingille ja palstojen kehittämiselle. 1991 tila noteerattiin 100 parhaan saksalaisen viinitilan joukkoon. Vuodesta 1994 tila on ollut VDP:n jäsen. VDPNahe valitsi Frank Schönleberin yksimielisesti puheenjohtaakseen vuonna 2016. Tila on useaan otteeseen huomioitu kansainvälisellä tasolla. Saksassa mm. Eichelmann on antanut sille viisi tähteä viidestä.
 
Maaperä tarhoilla on erittäin kivistä, enimmäkseen liuskekiveä. Viiniköynnökset taistelevat kaltevilla rinteillä vedestä ja rypäleet jäävät  melko pieniksi, mutta kypsyvät sitäkin aromaattisemmiksi.  Tärkeimmät ja arvostetuimmat Grosse Laget (single vineyard) ovat Frühlingsplätzchen ja Halenberg, molemmat ovat 70% kaltevia etelärinteitä. Frühlingsplätzchenissä maaperä on punaista liuskekiveä, savea ja hiesua, jota kutsutaan nimellä Rotliegend. Halenberg puolestaan on sinistä liuskekiveä ja kvartsiittia. Halenbergin yläosassa sijaitsee tilan ylväin tarha Auf der Ley, jonka Riesling GG on saatavilla ainoastaan VDP:n järjestämästä huutokaupasta.


Kun rauhallinen ja pedantti Frank puhuu viineistään ja tilasta, vaatimattoman oloisesta ja hiljaisetakin viinintekijästä huokuu hieman kuitenkin ylpeys, syystäkin. Hän kuvastaa suoraselkäisellä olemuksellaan viinejään tavalla, jota olemme harvoin tavanneet nuoressa viininviljelijässä.
 
Viinejä Schönleberin valikoimaan mahtuu yhteensä kolmisenkymmentä ja vuosituotanto liikkuu n 130 000 pullon tasolla. Viinit kuuluvat ehdottomasti Saksan parhaimmistoon. Lainaamme tähän mielellämme Gault & Millaun sanat: "Weingut Emrich-Schönleberin viinit eivät koskaan ole äänekkäitä, villejä ja myrskyisiä, vaan aina hurmaavia ja huumaavia" <3

 

Olemme iloisenylpeitä yhteistyöstä Weingut Emrich-Schönleberin kanssa!

 

 

Tilan kotisivut. www.emrich-schoenleber.de

Valikoima:

2022 "Lenz" Riesling

Hinta: 23,50 sis. alv

 


2017 "Frühtau" Monzinger Riesling trocken

Hinta: 29,50 sis. alv

2019/2020/2021 FRÜHLINGSPLÄTZCHEN Riesling Grosses Gewächs

Hinta:55,00  sis. alv
Saatavilla myös magnumeita ja tuplamagnumeita

 

2019/2020/2021 HALENBERG Riesling
Grosses Gewächs
Hinta 60,00 sis. alv

Saatavilla myös magnumeissa ja tuplamagnumeissa

.

2017 Monzinger Halenberg Riesling R

Hinta:55,00  sis. alv

2020 Monzinger Halenberg Riesling Auslese 0,75 l
Hinta:49,00  sis. alv
2016 Monzinger Halenberg Riesling Auslese 0,75 l
Hinta:49,00  sis. alv

2019 Monzinger Frühlingsplätzchen Riesling Auslese 0,75 l
Hinta:49,00  sis. alv

2013 Monzinger Frühlingsplätzchen Riesling Auslese 0,75 l
Hinta: 50,00  sis. alv

2011 Monzinger Halenberg Riesling Beerenauslese 375 ml

Hinta: 99,00 sis. alv

 

 

bottom of page